keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Matkalla tapahtunutta

Aloitin tämän blogin, kun olimme juuri aloittaneet ensimmäisen IVF-hoitomme. Ajatuksenani oli kirjoittaa tänne tapahtumia matkan varrelta niin omaksi muistoksi kuin mahdollisesti hyödyksi samassa tilanteessa oleville. En ole kuitenkaan täysin pystynyt tätä toteuttamaan vaan olen jättänyt kokonaan kertomatta kipeän vaiheen hoidoissamme. Miksi asian kirjoittaminen on ollut niin vaikeaa, on hankala selittää. Eihän asian myöntäminen totuutta miksikään muuta.

Päätin kuitenkin kertoa tästä vaiheesta nyt.
Ensimmäinen IVF-hoitomme päätyi siirron jälkeen negaan ja heti seuraavaan kiertoon tehtiin PAS, jonka tulos oli myös negatiivinen. Vaikka pakkasessa oli jäljellä vielä yksi alkio, päädyimme heti uuteen IVF-hoitoon, koska pakastetun alkion laatu ei herättänyt toiveita onnistumiselle ja mielessä paino jo yhden alkion menetys PAS:n sulatusvaiheessa. Tavoitteena uuteen IVF-hoitoon oli, että saisimme aikaiseksi vähemmän, mutta laadukkaampia munasoluja ja siten myös hyvälaatuisia alkioita. Homma ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, vaikka seurantaultrissa näytti siltä, että tulossa olisi sopiva määrä (8-10) munasoluja. Punktiossa saaliiksi jäi vain 5 munasolua, mikä ei sinänsä ollut huono tulos. Näistä kuitenkin vain 2 hedelmöityi. Saimme siis jännätä siirtopäivään saakka lähteekö kumpikaan jakautumaan normaalisti, mutta taka-ajatuksena oli, että jos näin ei käy, on meidän mahdollisuus käyttää vielä pakkasessa oleva viimeinen alkio.
Siirtopäivänä sain pelkäämäni puhelun klinikalta: ei siirrettävää. Pakastettu alkiokin menetettiin.

Tämä oli perustavanlaatuinen isku lapsihaaveillemme. 2 IVF hoitoa takana, joista jälkimmäinen sujui vielä kehnommin kuin ensimmäinen. Tulos sai minut vahvasti miettimään mahdollisuuksiamme saada lasta ollenkaan minun munasoluillani, joilla ei tunnu kunnollisia alkioita saavan aikaan. Pyörittelin päässäni vaihtoehtoja luovutetuista munasoluista ja adoptiosta. Se toi minulle lohtua vaikeaan tilanteeseen. Pidimme pitkän palaverin lääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä, että uuteen IVF-hoitoon ei ole syytä lähteä tässä vaiheessa uudelleen vaan palattaisiinkin kevyisiin hoitoon. Tästä jo kerroinkin aiemmin. 

Klinikan joulutauon vuoksi päädyimme siis pitämään taukoa kaikista hoidoista. Tauko tuli todella tarpeeseen, pystyin ajattelemaan muitakin asioita. Ostin parit uudet rintaliivit, aiemmin olin pihtaillut asiassa ajatellen, että raskaana ollessa ne kävisivät äkkiä pieniksi. Ilmoittauduin koko vuoden kestävälle kurssille, jota olin aiemmin empinyt, koska en voisi suorittaa kurssia loppuun vauvan saatuani. Bongasin ovulaation, mutta en miettinyt alkoholin käyttöäni sen jälkeen vaan nautin punaviinistä seuraavanakin viikonloppuna.

Oli mielenkiintoista seurata, miten kroppa suhtautuu luomukiertoon. Jo viikon päästä ovulaatioplussasta tunsin kuitenkin menkkamaista jomotusta alavatsalla ja seuraavana päivänä tuli pyyhkiessä verta paperiin. Tiputtelu, täällä taas! Siitähän olin kärsinyt ennenkin ja sen vuoksi alunperin tutkimuksiin hakeuduin. Ihme kyllä, tiputtelu ei kuitenkaan jatkunut 1-2 päivää pidempään, joten iloitsin, kun näytti siltä, että kroppa toimii kerrankin suht normaalisti, vaikkei siitä suurempaa iloa olisi, kun munasolujen laatu on, mitä on.

Kuukautisia ei kuulunut vielä dpo 12 kohdalla.Kävimme teatterissa näytöksessä, missä oli myös paljon lapsia katsomossa. Itku kurkussa katsoin äitejä tyttärineen, miten haluaisinkaan joku päivä olla samassa onnellisessa asemassa. Tulimme kotiin. Olin lähdössä viikonlopuksi tyttöporukalla kosteaa mökkiviikonloppua viettämään, joten vitsinä kysyin mieheltäni, pitäisikö raskaustesti kuitenkin tempaista, kun kuukautisia ei vielä näkynyt. Ikuisesti positiivisempi mieheni oli kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että tehdään kaapissa ollut viimeinen testi. Kirpaisi jo etukäteen testin katsominen, vaikka tuloksesta ei ollut epäilystä etukäteen.
Voitte uskoa, minkälainen epäusko minut valtasi, kun ensimmäistä kertaa elämässäni Clearbluen testiin piirtyikin myös häivähdys pystyviivaa. "Ei mulle koskaan ole näin käynyt, näätkö sä saman?", kysyin ihmeissäni mieheltäni. Pystyviiva vahvistui katsellessa niin, että vaikka olikin hailakka, ei viivasta voinut erehtyä. Mitä ihmettä?!?
Oli jo myöhäinen ilta, mutta lähdimme silti ympäri vuorokauden auki olevaan apteekkiin ostamaan lisää testejä. Samana iltana niitä ei enää ehtisi tehdä, mutta aamulla asiaan täytyisi saada varmuus. Ostin tällä kertaa digitestin, en halunnut jättää mitään sattuman varaan. Nukuin, kuten arvata saattaa, todella huonosti, ja aamuviideltä heräsin tekemään testiä. Herätin miehenikin, jotta voisimme yhdessä katsoa digitestin vastauksen. Sydämeni sykkeen kuuli varmaan naapuriin. Viimein testiin piirtyi kiistämätön teksti: Raskaana Gravid 1-2 viikkoa.

Joulun ihme.

Alkuvaiheessa vielä mennään (6+4), mutta tämä luo uskoa tulevaan.
Never stop believing.

9 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa! Onneksi olkoon teille kummallekin!

    VastaaPoista
  2. Vautsi vau! Hienoa, että saa välillä lukea pidempäänkin yrittäneiden plussauksista.
    Paljon onnea teille matkaan! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea!!!

    Tämän lukeminen lämmitti mieltä, ja valaa jopa vähän uskoa omalle osallekin.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Mahtavaa! Mulla menee täällä kylmät väreet. Lämpimät onnittelut plussan johdosta! :) Kyllä, tämä todella antaa toivoa omaan plussan odotukseen.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa! Onnea kovasti teille! Voin yhtyä tuuliviiritytön sanoihin, antaa toivoa myös meille muille :)

    VastaaPoista
  6. Oijoi, hurjan paljon onnea ja virtuaalihalaus sinulle, Alice! Ihan kyynel vierähti tätä lukiessa. Mahtavaa! :)

    VastaaPoista
  7. Menin aivan kananlihalle lukiessani! Ihan mielettömän paljon onnea!

    VastaaPoista
  8. Onneksi olkoon! Kai niitä ihmeitä sitten tapahtuu.

    VastaaPoista
  9. Lämmin kiitos onnitteluista teille kaikille! Kovasti toivoinkin, että tästä saisivat myös muut toivoa omaan tilanteeseensa, itse ainakin hankalimpina hetkinä olen saanut kovasti lohtua lukiessani toisten onnistumisista useiden vaiheiden jälkeen. Ja niin kovasti sitä plussaonnea toivon myös muille! Jotenkin sitä kokee huonoa omatuntoa omasta plussasta, kun tietää, miten monet muutkin sitä kaipaavat.

    VastaaPoista